Speedway: Pariajon SM-kultaa!

31.08.2026

Elokuun viimeisenä lauantaina Varkaudessa ratkottiin Speedwayn pariajon Suomenmestaruus. Ossi edusti kilpailussa Varkauden Ankkureita.

Kuva: Seinäjoen Moottorikerho
Kuva: Seinäjoen Moottorikerho

Kutsu Ankkureihin

Kilpailuun osallistui yhteensä kuusi joukkuetta, jotka koostuivat kahdesta tai kolmesta kuljettajasta. Pariajossa kolmas kuljettaja on varakuljettaja, jota saa käyttää tarvittaessa. Kilpailussa ajettiin yhteensä 15 erää siten, että jokainen joukkue ajoi kerran jokaista joukkuetta vastaan. Varkauden Ankkureita edusti Ossin lisäksi vasta 16-vuotias Jani Änkiläinen sekä varamiehenä kokenut ja menestynyt Jesse Mustonen.

Olin innoissani, kun Ankkurit kutsuivat minut joukkueeseen. Vaikka Seinäjoen Moottorikerhokin osallistui kilpailuun, halusin käyttää tämän tilaisuuden. Tuntui hienolta, että he luottivat ja uskoivat minuun, vaikka tämä oli vasta kolmas kilpailuni speedwayssa, Ossi kertoo.

Virheetön suoritus siivitti tasaisen kilpailun voittoon

Kilpailu eteni kahden joukkueen dominoinnilla. Sekä Varkauden Ankkurit että heidän päävastustajansa RTC eli Karhulan Moottorikerho voittivat kolme ensimmäistä eräänsä kaksoisvoitoin. Ennen näiden kahden joukkueiden välistä kohtaamista molemmat siis johtivat kilpailua tasapistein. Päivän 11. erä, Ankkurit vs. RTC olikin päivän jännittävin, sillä se oli merkittävin mestaruuden ratkaisemisen kannalta. Ankkurit päättivät käyttää erässä varamies Jesse Mustosta, joka asettui lähtöviivalle Rantalan kanssa. Erä meni täysin Ankkureiden käsikirjoituksen mukaan: ensimmäisestä mutkasta ulos tuli kärjessä Mustonen, perässään Rantala. Molemmat onnistuivat pitämään sijoituksensa maaliin saakka, ja täten mestaruuteen tarvittiin viimeisestä erästä vain kaksi pistettä. Änkiläinen ja Rantala tekivät työtä käskettyä ja ylittivät maaliviivan varmasti sijoilla kaksi ja kolme. Ankkurit pääsivät juhlimaan mestaruuttaan lopulta kahden pisteen turvin. Pistetilit olivat lopulta kolmella parhaalla seuraavat: Ankkurit 23 p, RTC 21 p ja Helsingin Moottorikerhon Leijonat 17 p.

Ei voisi olla parempi fiilis. Päivä meni ihan nappiin, kaikki hoitivat osuutensa onnistuneesti. Tämä oli ensimmäinen onnistunut kilpailuni speedwayssa – pääsin vihdoin näyttämään sitä vauhtia, jota pystyn ajamaan. Tästä se lähtee, Rantala iloitsee.

SM-kulta oli Rantalan kauden kolmas, kun kausi alkoi talvella jääradalta kahdella Suomen mestaruudella.

Seuraavana joukkue-MM Alankomaissa

Rantalan kausi päättyy syyskuussa kauden huipennukseen, kun 20.9. ajetaan Alankomaiden Rodenissa maaradan joukkue MM-kilpailut. Rantala sai kutsun kovaan ja kokeneeseen seuraan, kun hän lähtee edustamaan Suomea yhdessä Jesse Mustosen sekä Tero Aarnion kanssa.

Tuntuihan se melko uskomattomalta, että minut kutsuttiin mukaan joukkueeseen, kun olen ajanut yhden ainoan maaratakilpailun. Tämä oli seuraavan kolmen vuoden tavoitteeni, mutta taisin SM-pronssilla onnistua vakuuttamaan jo nyt, Rantala kertoo.

Matkalla Rodeniin Rantala aikoo ajaa Ruotsin Vetlandassa myös yhden speedway-kilpailun.

Sain sähköpostilla kutsun Ruotsiin, ja koska aikataulut sopivat, vastasin ilman muuta kyllä. En ole ihan varma, minkälainen kilpailu on kyseessä, mutta palkintorahaa on tarjolla.

Fokus on kuitenkin MM-kilpailuissa, jossa joukkueella on tavoitteena pujottaa päivän päätteeksi mitalit kaulaansa. Kilpailua pystyy seuraamaan livenä fim-moto.tv sivulla.

Share